Olemme valmentaneet ja kouluttaneet jo +400 ihmistä. Olemme luoneet satoja yhteyksiä, jotka ovat johtaneet uusiin asiakkuuksiin, yhteistyöhön ja liiketoiminnan kasvuun

kasvun toteuttajat

Minna Olkinuora

Co-founder, CEO, Business Developer, Business Coach (BCI)

Yrityskasvun toteuttaja, sertifioitu business coach, markkinoinnin ja liiketoiminnan kehittäjä

Minulla on yli 20 vuoden kokemus markkinoinnista, myynnistä ja liiketoiminnan kehittämisestä sekä vahva tausta johtamisesta, yrittäjyydestä ja kansainvälisestä liiketoiminnasta. Olen toiminut johtoryhmässä markkinointijohtajana kansainvälisessä pörssiyhtiössä sekä keskisuuren yrityksen toiminnanjohtajana. Urani aikana olen uudistanut kanta-asiakasohjelmia, luonut kansainvälisesti vaikuttavaa viestintää, johtanut kampanjoita, kehittänyt liiketoimintaa tukevia konsepteja, rakentanut brändejä sekä vastannut tapahtumista ja kasvua vauhdittavista kokonaisuuksista.

Taustaani kuuluu lisäksi yli 10 vuoden kokemus PR:stä ja viestinnästä, 10 vuoden kokemus B2C- ja B2B-myynnistä niin Suomessa kuin kansainvälisesti sekä 15 vuoden kokemus esihenkilötyöstä.

Olen toiminut yrittäjänä yli 10 vuotta ja rakentanut kolme yritystä, joten ymmärrän käytännössä, mitä kasvu, myynti ja liiketoiminnan rakentaminen oikeasti vaativat.

Minulla on lisäksi yli 10 vuoden kokemus valmennuksesta ja kouluttamisesta. Olen sertifioitu business coach ja mentorivalmentaja sekä tradenomi (brändäyksen ja johtamisen koulutusohjelma).

Vien yrityskasvun käytäntöön selkeän fokuksen, konkreettisen tekemisen ja luovuuden kautta, jolloin ideat muuttuvat teoiksi ja tavoitteet tuloksiksi. Työskentelyotteeni on samaan aikaan suunnit ja käytännönläheinen. Hahmotan nopeasti kokonaisuudet, tunnistan mikä toimii ja autan keskittymään olennaiseen.

Rakennan toimivia konsepteja ja toimintamalleja, jotka tuovat selkeyttä, jatkuvuutta ja tuloksia. Työskentely kanssani ei perustu pelkkään suunnitteluun tai teoriaan, vaan toteutukseen.

Tuloksena on selkeä suunta, toimivat rutiinit ja liiketoiminta, joka oikeasti kasvaa tavalla,joka tukee myös yrittäjän muuta elämää.

Hanne-Mari Laiholuoto

Co-Founder & Head of International Relations Transformational Coach

Minulla on vahva tausta asiakaspalvelusta, viestinnästä ja markkinoinnista sekä syvä ymmärrys ihmisistä, asiakaskokemuksesta ja vaikuttavasta viestinnästä.

Minulla on yli 11 vuoden kokemus myyntityöstä, 6 vuoden kokemus markkinoinnista sekä kokemusta PR:stä ja vaikuttavien tapahtumien menestyksekkäästä rakentamisesta, mukaan lukien Euroopan suurimpia kauneusalan PR-tapahtumia. Olen ollut mukan rakentamassa viestintää myös valtakunnalliselle organisaatiolle sekä luonut sisältöjä, jotka ovat saavuttaneet miljoonia näyttökertoja.

Työurallani olen jalkauttanut suuria kansainvälisiä brändejä Pohjoismaihin ja Eurooppaan sekä kasvattanut niiden digitaalista näkyvyyttä. Työni ytimessä on ollut viestinnän lokalisoiminen eri kohderyhmille, eli miten brändi puhuttelee oikealla tavalla eri markkinoilla ja kulttuureissa.

Valmentajana ja kouluttajana olen toiminut yli viiden vuoden ajan, keskittyen erityisesti näkyvyyteen, viestintään ja asiakaskokemukseen. Työskentelyni on käytännönläheistä ja tähtää konkreettisiin tuloksiin.

Olen toiminut yrittäjänä lähes 4 vuotta ja koulutustaustani on markkinoinnin AMK-tutkinto.

Lisäksi olen kouluttautunut muutosvalmentajaksi ja life coachiksi, ja yhdistän työssäni ihmisten ymmärtämisen, viestinnän, loistavan asiakaskokemuksen ja liiketoiminnan kasvun.

Erityisosaamistani on ihmisten ymmärtäminen. Osaan lukea tarpeita, tunnistaa ostopolun kriittiset kohdat ja rakentaa viestintää, joka puhuttelee oikeaa kohderyhmää. Autan löytämään oman äänen, kasvattamaan näkyvyyttä ja rakentamaan vaikuttavaa asiakaskokemusta, joka tuo tuloksia.

Työskentelyotteeni on käytännönläheinen, luova ja ratkaisukeskeinen. Uskon, että mik tahansa on mahdollista oppia ja rakentaa, oli kyse sitten näkyvyydestä, viestinnästä tai liiketoiminnan kasvusta.

neam business Oy rakentaa kestävää naisyrittäjyyttä. Toiminnan ytimessä on yrittäjien vahva kasvu kehitettettyjen valmennusmenetelmien, yhteisöllisen tekemisen ja tutkimustietoa hyödyntäen. Tällä vastataan merkittävään yhteiskunnalliseen tarpeeseen.

Naisyrittäjille räätälöity tuki, henkilökohtaisen kasvupotentiaalin vahvistaminen. Yhdessä tekeminen vahvistaa rohkeutta edetä kohti tavoitteita.

mikä neam on?

neam business

Meidän filosofiassamme on tärkeää, että jokainen voi olla paras versio itsestään ja että jokaisella on rohkeutta tavoitella kuuta ja ihmettä yrittäjäpolullaan.

Uskomme, että tätä matkaa ei ole tarkoitus kulkea yksin – vaan yhdessä muiden kanssa, jotka jakavat viisauttaan ja tukevat sinua uskomaan omaan tapaasi toimia, yrittäjää mennä kohti tavoitteita. Auttamalla, oppimalla ja jakamalla kokemuksia muiden kanssa voimme oppia valtavasti itsestämme.

Haluamme avata keskustelua yrittäjyydestä – kaikessa sen loistossa ja kaikissa sen haasteissa. Haluamme nostaa esiin ideoita ja herättää ajatuksia – inspiroida ja inspiroitua. Haluamme luoda yhteenkuuluvuuden tunnetta tällä matkalla muiden yrittäjien kanssa.

Meille on tärkeää myös työn ja elämän tasapaino – liian moni meistä elää elämäänsä selviytymistilassa. Filosofiassamme päivään kuuluu inspiraatiota, palautumista, leikkiä ja naurua – sekä asioiden aikaansaamista, keskusteluja muiden kanssa, kasvua ja epämukavuusalueelle astumista. Visioimme löytävämme tasapainon kaiken tämän välillä – uuden aikakauden työssä ja liiketoiminnassa.